YKSI ASIA KERRALLAAN

Kuinka moni tunnustaa lupautuvansa moneen asiaan mukaan, sen kummemmin miettimättä? Jossain vaiheessa löytää itsensä tilanteesta, että on meneillään niin monta juttua, ja vieläpä samaan aikaan, ettei kaikkia voi tehdä mitenkään kunnolla. Uusi lukuvuosi ja uudet seikkailut lähestyvät, ja nyt on hyvä aika alkaa asettamaan itselleen pieniä tavoitteita.si4 Ajattelin haastaa itseni miettimään, millaisiin juttuihin ja projekteihin haluan oikeasti mukaan, ja mitkä jutut itseäni oikeasti kiinnostavat. Haasteen tästä tekee se, että innostun helposti monista asioista, vähän niin kuin sinkoilen sinne tänne, ja lupaudun moneen juttuun mukaan. Lisäksi en osaa kunnolla kieltäytyä ja sanoa "ei", koska en halua, että kenellekään tulee paha mieli.si2 Mitä haluan? Mikä on tärkeintä juuri nyt? Pitää keskittyä noihin kysymyksiin, ja miettiä niiden avulla, miten toimia. Jos osaa tehdä oikean päätöksen, keskittyä yhteen asiaan kerralla ja luopua niistä muista mahdollisista "sivupoluista", saa itselleen rauhan. Uskon, että yhteen asiaan kunnolla paneutuminen ja sen loppuun vieminen on paljon tehokkaampaa kuin monen asian kerralla suorittaminen (tai lähinnä suorittamisen yrittäminen).si1 Olen huomannut, että vaikka haluaa saada monta  asiaa yhtä aikaa, niin tavoitteissa kannattaa keskittyä vain ja ainoastaan yhteen kerrallaan. (Maltti on valttia! :-D) Yleensä jotkut tavoitteet esim. tulevaisuuden tavoitteet, ovat niin suuria, ja työtä vaativia, ettei niiden kanssa voi rinnakkain suorittaa jotain muuta juttua. Ainakaan jos haluaa sen parhaan mahdollisen lopputuloksen. Kahta "paljon vaativaa" asiaa on todella vaikeaa yhdistää niin, että pystyy keskittymään molempiin sataprosenttisesti.si3 Kuitenkaan yksi iso tavoite ei sulje pois toista. Vaikka tähtääkin ensin yhteen maaliin, voi samalla edistää pääsyään jo siihen toiseen. Voi tehdä toisen tavoitteen eteen pieniä juttuja, vähän niin kuin etukäteisvalmisteluja. Toista juttua voi esimerkiksi pitää harrastuksena siihen asti, että pääsee ensimmäisen asian kanssa perille, ja jatkaa sitten vasta kunnolla toiseen tavoitteeseen.
Oikeastaan suurempia tavoitteita voi verrata temppurataan:
Temppuradalla ei voi mennä montaa estettä yhtä aikaa, eteenpäin pääsee vain yksi este kerrallaan. Se on ainoa keino päästä temppurata loppuun asti.

Olen jo pohtinut asioita tässä "uudessa" valossa, ja täytyy sanoa, että minulla on paljon rauhallisempi olo. Kun ei yritä venyttää itseään joka paikkaan yhtä aikaa, stressitaso laskee huomattavasti.
Leppoisaa viikonvaihdetta, ihanat! ❤️

TERVEISET AURINGOSTA!

side1 Koskaan ei kyllä tiedä, mistä itsensä löytää parin kuukauden tai edes muutaman viikon päästä. Minä löysin itseni loikoilemassa Sidessä, Turkissa, auringon alla. Aurinko poltteli varpaitani ja ilmassa tuoksui suola. Muut turistit juttelivat kukin omilla kielillään, lapset nauroivat, Fanta maistui erityisen hyvälle, ja oli muutenkin niin hyvä olla.
Lähdimme äitini ja sisarusteni kanssa viikoksi rantalomalle Turkkiin. Varasimme matkan muutama viikko sitten, ja pian laskeuduimmekin Antalyan lentokentälle, ja lämpötilat nousivat neljänkymmenen asteen paremmalle puolelle.
side3 side4 side2 Olen luullut, että olen kaupunkilomailija-tyyppiä, mutta olin aivan väärässä. Loikoilin viikon auringossa, melkein nukahdin auringon alle ja uin ihan joka päivä. Lisäksi söin aivan loistavia pannukakkuja joka ikinen aamu, ja ihanaa jäätelöä joka ikinen iltapäivä. Tutustuimme myös uusiin ihmisiin ja kiertelimme kaunista Sideä.
Mutta mitä auringossa loikoiluun tulee, en kyllästynyt siihen, tai koskaan miettinyt, että "onpa tylsää, saisinpa jotain tekemistä." Minulta itseasiassa loppui viikko aivan kesken. Olisin todella halunnut jäädä vielä toiseksi viikoksi makoilemaan auringon lämpöön!
side5 side8 side6 Tämä oli ensimmäinen rantalomani, ja otin siitä kaiken irti. Oli niin ihanaa nauttia kuumuudesta, uida meren aalloissa ja kellua uima-altaalla, antaa ajatusten virrata vapaasti. Ja sain yllättävänkin viisaita ajatuksia. Varmaan lomalla ajattelee viisaammin, kuuntelee enemmän itseään ja huomaa sellaisia asioita elämässään, jotka kaipaavat pientä korjausta.
Olen aina halunnut nähdä palmuja, ja rakastuin niihin. Ne symboloivat itselleni nykyään vapautta, onnellisuutta ja tilaa hengittää. Rakastan niitä. Rakastuin myös Välimereen, sen aaltoihin ja lämpöön. Kirkkaaseen veteen ja suolaisuuteen.
side7 side9 side10 Viikon aikana turkkilainen kulttuuri tuli tutummaksi, antiikin aikaiset rauniot elävämmiksi, ja tajusin paljon asioita itsestäni ja omasta elämästäni.Tuntui, että asioihin alkaa hiljalleen tippua vastauksia ja ratkaisuja. Lisää pohdintoja saatte lukea myöhemmin.
Mutta yhden asian kerron nyt: Turkki ei aiemmin kuulunut itselläni tai oikeastaan muulla perheellänikään niihin "must travel" -paikkoihin. Ehkä kuullut kokemukset, todella erilainen meno tai Suomen jotkut sotkuiset kebab-ravintolat olivat antaneet väärän kuvan. Mutta me kaikki rakastuimme Sideen, ja turkkilainen kulttuuri on mielestäni aika ihana. Rakastuin Turkkiin, ja haluan nähdä ja kokea lisää.
Jos koskaan matkustat jonnekin, josta olet epäileväinen, tai kuullut/lukenut/yms. huonoja kokemuksia tai sinulla on ennakkoluuloja jostakin, heitä ne pois! Kannattaa lähteä aina avoimin mielin matkaan, ja nähdä, kuinka kauniita ja upeita paikkoja maailma kätkee sisälleen. Koska kauneimmat paikat voivat löytyä juuri sieltä, mistä vähiten odottaa. ❤️

FAVOURITE DRESS

me10 me6 me4 me3 me1 me9 me8 me2 me5 me11 me7 mekko / H&M   korkokengät / H&M   bolero / SisterS point (kirppis)   käsilaukku / Longchamp (kirppis)   rannekoru / Nomination
Käytiin äidin kanssa nappaamassa hieman asukuvia eräiden rippijuhlien jälkeen. :-) Ostin mekon alkukesästä, ja se on ollut päälläni lähes jokaisissa juhlissa tänä kesänä, joita onkin ollut ihan ennätysmäärä!
Näissä asukuvissa yhdistyy oikeastaan neljä suosikkiani. Suosikki rannekoruni, suosikki laukkuni, suosikki korkokenkäparini ja suosikki mekkoni.
Oletteko te ostaneet jotakin mekkoa tai kenkiä, joista on tullut heti / todella nopeasti yksi suosikeistanne?


DIY: CHOCO FRAPPUCCINO

Heippa tyypit!
Kehittelin tuossa yksi päivä suklaisen kahvijuoman reseptin, ja päätin jakaa sen teillekin! Mielestäni itse tehty frappe on kivaa vaihtelua ainaiselle (mutta maailman parhaimmalle) peruskahville! Haha, ei näitä kyllä usein tule tehtyä, mutta päätin kokeilla eräs helteinen päivä hiukan viileämpää kahvivaihtoehtoa!
Tykkäättekö te kahvista tai esim. Starbucksin erilaisista kahvijuomista? Itse tykkään jäälattesta, mutta usein muut kahvijuomat ovat kyllä hiukan liian makeita!
Jos kokeilette tätä, niin lähettäkää mulle vaikka Instagramin Directissä kuva (@elsa_pel), tai tägätkää mut kuvaan, koska haluan päästä kommentoimaan teidän aikaansaannoksianne! ;-)
fr1 fr3 fr2 fr5 fr4

Suklainen kahvijuoma (noin 2-3:lle)

Tarvitset:

Juomaan

1,5 dl vahvaa kahvia (ihan perus keitinkahvi käy, keitä vaan hieman vahvempaa)
2 dl vaniljajäätelöä
1-1,5 dl maitoa
75 g tummaa suklaata

Koristeluun

1,5 dl kermavaahtoa
25 g tummaa suklaata (rouhittuna)


How to:

Sulata tumma suklaa mikrossa (muista sekoitella välillä, ettei pala!) tai vesihauteessa.
Sekoita kahvi, maito, sulatettu suklaa ja jäätelö tehosekoittimella tai blenderissä. Jos haluat, voit tässä vaiheessa lisätä muutaman jääpalan joukkoon.
Laita valmis juoma jääkaappiin odottamaan. Vatkaa kerma ja makeuta se haluamallasi tavalla. Rouhi suklaa.
Kaada valmis juoma laseihin, lusikoi kermavaahtoa päälle (tai pursota pursotinpussista) ja koristele juomat lopuksi suklaarouheella. Valmista tuli!


Itse tykkäsin juomasta paljon, vaikka harvemmin näitä tulee juotua... Kertokaahan mitä piditte, jos kokeilitte! :-)
Ja muistakaa laittaa mulle kuva Instassa (@elsa_pel). ;-)

KESÄN LÖYTÖJÄ

Heippa! Kuten jo lupailin, tällä viikolla olisi luvassa tämän kesän kirppis- ja ale-löytöjä. Alkanut viikko tulee olemaan mulla erittäin kiireinen, joten saattaa olla, että tämä jää tämän viikon ainoaksi postaukseksi. Saa nähdä, kuinka käy!
Ensi viikolle olisi joka tapauksessa tiedossa parikin kivaa postausta! ;-) kir1 kir2 Halusin aloittaa tällä. Kyseessä on Primarkin mekko, jonka löysin kirpparilta. Hintaa oli ehkä 2-3 e, en muista kunnolla paljonko. Kuvio on omasta mielestäni niillä rajoilla, että onko se jo liikaa vai ei, mutta tässä mekossa se näyttää mielestäni kuitenkin raikkaalle.kir3 Suuri meikkipussi löytyi H&M:ltä hintaan 3 e. Laitoin sinne kynsilakat, mutta voi olla, että ne lentävät pussista jonnekin muualle, sillä tälle olisi muutakin käyttöä.kir10 Rakastan askartelua ja kaikkia projekteja, ja Tigerille oli tullut uusia paperiteippejä, jee! Paperiteipit maksoivat 3 e.
Jo kauan katselemani purkki pääsi Anttilasta vihdoin mukaani, hintaan 5 e.
kir4 Mustat avokkaat löytyivät mekon kanssa samalta reissulta, ja nämäkin maksoivat 2-3 e. :-Dkir7 Tajusin kuvia ladatessani, että kaikki ostoksistani eivät ole ale-löytöjä. No kuitenkin!
Vaaleanpunainen meikkauspanta löytyi Tigerista yhdellä eurolla, Freemanin Avokado-kauranaamio Prismasta viidellä eurolla, kultaiset peruspinnit H&M:stä parilla eurolla ja TRESemmé:n Perfectly UnDone -muotoiluvaahto Sokokselta, en yhtään muista paljonko se maksoi. Ehkä jotain 7 euron luokkaa. Toi muotoiluvaahto on kuin tehty mulle! Sillä saa juuri sellaiset kiharat, jotka haluan!
kir6 Olen myös kartuttanut hieman meikkivarastoani, ja ostanut muutamia uusia meikkejä. Nämä eivät ole olleet missään alessa, joten kaikki ovat ihan normaalihintaisia. :-D Tosin Natural Code By Lumenen tuotteista oli jossain vaiheessa alkukesää Emotionilla joku pieni ale-kamppanja, joten niistä lähti vähän hintaa pois.
Kuvassa on siis Natural Code By Lumenen huulimeikkikynä sävyssä 6 Cherry Pop, vedenkestävä rajauskynä sävyssä 1 Intense Black ja luomivärikynä sävyssä 1 Pearl Ivory. Luomiväripaletti on IsaDoran ja sen nimi on Savannah Sunset (69). Voin kertoa, että olen halunnut ostaa paletin joulusta asti, mutta hyvä, että odotin kesään, koska noi sävyt ovat kuin tehty kesälle! Lisäksi kuvassa on Lumenen musta nestemäinen vedenkestävä rajausväri, sävyssä 1 Intense Black.
kir5 Äiti yllätti mut yksi viikonloppu tuomalla mulle juoksutrikoot (capripituiset) ja -shortsit H&M:ltä. Trikoilla oli hintaa 10 e, ja shortsit olivat muistaakseni 7 e. Aika hyvät löydöt mun mielestä, ja molemmat ovat ihan huippumukavat päällä!
Urheiluliivit löysin itse uutena kirppikseltä, niillä hintaa oli 2 e.
kir8 Uninaamio on Tigerista, maksoi 3 e. Todella näppärä, jos tarvitsee ottaa päiväunet, eikä jaksa/halua laittaa pimennysverhoja kiinni. Tai vaikka lentokoneeseen mukaan myös tosi hyvä, kunhan muistaa olla tahrimatta meikkiä!
Ostin tälle kesälle Garnierin Miselliveden, joka on todella laadukasta! Todella raikastava ja puhdistava kasvovesi, lähtee aika varmasti mukaan reissuun! ;-)

Siinä tämän kesän löytöjä ja ostoksia, toivottavasti piditte postauksesta! Nyt täytyy kyllä sanoa, että luulin kirppislöytöjä olevan enemmän, mutta en muista mihin olen ne laittanut! :-D Ehkä ne löytävät vielä tiensä luokseni jostakin piilosta!
Millaisia löytöjä te olette tehneet kesän aikana? Onko teillä samoja juttuja, kuin tässä postauksessa?

Ja jos haluat kysyä jostakin tuotteesta lisää, vastaan mielelläni! :-)

ELÄTKÖ TÄYSILLÄ?

aj6 aj1 aj2 aj3 aj7 aj4 aj5 Eilen oli kiva päivä. Heräsin, kävin treenaamassa ja tulin kotiin. Se oli ihan kivaa. Isovanhemmat olivat meillä kylässä, olin siitä iloinen. Ja kiitollinen, että minulla on niin ihanat isovanhemmat. Riehuin myös sisarusteni kanssa, se oli hauskaa. Nauroimme varmaan puoli tuntia. Lähdin kauppaan, koska oli niin kova makeannälkä, että piti käydä ostamassa pähkinäpussi.
Pähkinäpussi auttoi makeanhimoon. Oli mukavaa olla rakkaiden ihmisten kanssa, nauttia elämästä. Kuulin myös huonoja uutisia. Sen jälkeen aloin miettimään, elänkö tarpeeksi täysillä. Tai elääkö kukaan? Pitäisi nauttia kaikesta enemmän, tai oikeastaan saada jokaisesta asiasta mahdollisimman paljon iloa irti. Silloin elämä on rikkaampaa.
Tanssin myös vähän. Se oli jotenkin terapeuttista, vähän niin kuin lentämistä. Ja päätin jatkaa heti huomenna. Koska elämä on sitä varten, että nauttii matkasta.
Jos et mielestäsi elä täysillä, ala elämään nyt. Juuri tänään. Ettei koskaan kaduta, tai huomaa, että on liian myöhäistä.

Ja muistakaa:

"Take time to do what makes your soul happy."

ps. Kuvat on otettu veljeni rippijuhlapäivänä. Mekko on H&M:stä ja kukkaseppele Ur & Penn -kaupasta. Lisäksi minulla oli myös Andiamon mustat avokkaat, mutta ne eivät ole noissa kuvissa. ;-)

Ihanaa päivää tyypit!

HOLIDAY VIBES: ON

Heippa ihanat! Täksi päiväksi (maanantaiksi) piti olla luvattuna sadetta, mutta ennuste näyttäisi osoittautuvan vääräksi, jes! Toivottavasti hyvät säät saisivat jatkoa. Olen viime päivinä vain nauttinut ihanasta ulkoilmasta, lomasta, rentoutumisesta ja ihan vaan elämästä. Vaihdoin jopa ompelemisen hetkeksi virkkaamiseen, sillä halusin tuoda käsityöt ulos, eikä ompelukoneen ulkoiluttaminen taida olla etenkään helteellä kovinkaan viisasta.
Minulla on kovasti uusia postausideoita odottamassa toteutumistaan, aiheina muun muassa liikunta, välipalavinkki, kirppislöydöt ja matkustaminen. Videoideoitakin olisi, mutta koneeni ei ole kanssani ihan samaa mieltä, ikävä kyllä. Mutta asia tulee korjautumaan!
Tänään pääsette kurkistamaan erääseen kesäpäivääni, ja siihen, kuinka sen vietin. :-)
kes1 kes2 Välipalaksin otin kahvin lisäksi hieman itsetehtyä jäätelöä ja äidin ostaman raakasuklaan, nam! Tykkäsin tuosta suklaasta erityisen paljon, maku oli ihanan raikas. Jäätelökin oli aikas hyvää!kes3 kes5 Ihastelin ulkona kaunista säätä ja katselin sinistä taivasta. Oli todella rentouttavaa vaan katsella ja mietiskellä kaikkea ilman mitään aikatauluja.kes4 kes6 Rakastan näitä värejä kesällä!kes7 kes8 Olen lukenut viimeisimmät Demit oikein urakalla. Jotenkin kesällä ehtii keskittyä ja nauttia lehtien lukemisesta aivan eri tavalla.kes9 kes10 Saimme idean lähteä käymään mummolassa. Kävimme uimassa läheisellä rannalla, ja uskaltauduin heittämään vihdoinkin talviturkin. Ennen kävin avannoissakin uimassa, mutta nykyään olen liian mukavuudenhaluinen kylmään veteen, heh.
Rakastan uimista todella paljon, ja haluan nauttia siitä, enkä vain nopeasti kastautua jossain hyisessä vedessä. Onneksi tuo lampi oli sopivan pieni, sillä sen vesi oli ehtinyt juuri lämmetä sopiviin lukemiin. :-D
kes11 Uinnin päätteeksi mummo paistoi köyhiä ritareita. En ollut syönyt köyhiä ritareita varmaan vuoteen, joten maistui kyllä erittäin hyvälle!

Tänään aloitin päiväni treenillä, joka piristi mukavasti, sillä minulla on aika paljon tekemistä tänään! Loppuviikosta pitäisi myös käydä hakemassa rokote Turkin matkaa varten. Ostin eilen jo uimakengät, vielä pitäisi löytää jostain bikinien yläosa.
Aurinkoista ja energistä päivää tyypit!
Oletteko te ehtineet rentoutua?